Tunnit järjestetään 19.9. alkaen maanantaisin klo 18.35-19.35. Kisaryhmän vastaavana ja ohjaajana toimii Kaisu Kannasto.
Tunti on syyskauden ajan avoin kaikille keski- ja jatkotason aikuisille tanssijoille. Kevätkaudella keskitytään kisakoreografian tekoon, jolloin tunti on ainoastaan kisaryhmään osallistuville tanssijoille suunnattu.
Mikäli lopulliseen kisaryhmän kokoonpanoon on enemmän kuin seitsemän innokasta, tapahtuu valinta koetanssin kautta.
Tunneilla harjoitellaan erilaisia show-elementtejä yhdistäen niitä sambaan. Samban tekniikkaa harjoitellaan koulun muilla tunneilla, kuten tiistain jatkotunnilla tai sunnuntain toivetunnilla.
Kisaryhmän tavoitteena on osallistua FDO:n Latino Show -kilpailuun, joka järjestetään 22.-23.4.2023 Seinäjoella! Jokaisen lopulliseen kisaryhmään osallistuvan tulee maksaa FDO:n jäsen- ja kisamaksu (yhteensä n. 50 €). Lisätietoja: www.fdo.fi.
Ensimmäinen kisaryhmä-tunti on siis jo ensi maanantaina 19.9. Tuntia saa käydä kokeilemassa ja päätöstä kilpailuun osallistumisesta ei tarvitse tehdä heti! Kaisu kertoo lisätietoja kilpailusta ja yleisesti kilpailemisesta tuntien aikana.
Tervetuloa mukaan!