Karnevaalit 2023!

Iloisia uutisia!

Tropicalin hallitus on päättänyt järjestäytymiskokouksessaan, että Samba Tropical osallistuu Helsinki Samba Carnaval -tapahtumaan jälleen kesällä 2023!

Vuoden 2023 karnevaalijärjestelyjen vastuuhenkilöksi eli karnevaalipäälliköksi on hallituksen päätöksellä valittu Seri Rantala. 

Seuraavaksi on tarkoituksena koota karnevaalipäällikön ympärille karnevaalityöryhmä sekä Tropicalin kulkueelle aihe-ehdotuksia!

Aihe-ehdotukset

Karnevaalikulkueille päätetään aina aihe, jonka mukaan sambakoululle tehdään oma biisi, tarina sekä kulkueessa näkyvät lavastevaunut ja tanssijoiden asut. Kuten vielä tuoreessa muistissa saattaa olla, Tropicalin viimekesäinen kulkue oli avaruusteemainen. Vuonna 2019 taas juhlittiin sademetsien puolesta ja suomenmestaruus napattiin vuonna 2018 Ihmemaa Oz -aiheisella kulkueella. Aikaisempia kulkueaiheita sambakoulullamme on ollut esimerkiksi saamelaisuus, pelot, unelmat ja vuodenajat. Aihe voi siis olla oikeastaan ihan mikä tahansa!

Nyt toivommekin jäsenistöltämme rikasta mielikuvitusta ja hyviä ideoita – aihe-ehdotuksia vuoden 2023 karnevaalikulkueelle! Aihe-ehdotuksia voit jättää perjantaihin 30.9. saakka seuraavan linkin kautta:

https://forms.gle/WUAMkbfuKdWkCjA56

Karnevaalityöryhmään?

Olisitko kiinnostunut suunnittelemaan Tropicalin kesän 2023 kulkuetta? Oletko kenties lahjakas kirjoittaja, hyvä piirtämään, innokas suunnittelemaan ja luomaan uutta tai vaikkapa luova ajattelija? Haluaisitko hyödyntää taitojasi karnevaalityöryhmässä? 

Karnevaalipäällikön ympärille kootaan jälleen innokasta porukkaa ideoimaan, suunnittelemaan ja järjestämään karnevaalikulkuetta ja hoitamaan siihen liittyviä vastuita. 

Karnevaalityöryhmän tehtäviä on esimerkiksi:

– aiheen valinta ja rajaaminen

– tarinan eli enredon kirjoittaminen

– biisin sanoitukseen osallistuminen

– pukujen ja lavastevaunujen suunnittelu

– budjetin laatiminen ja sen seuraaminen

– materiaalien suunnittelu ja hankinta

– karnevaalitalkoiden järjestäminen ja ohjeistaminen

– karnevaalimajoituksen ja -kyyditysten järjestäminen

– …

Jos olet kiinnostunut edes yhdestä karnevaalityöryhmän tehtävästä, tule rohkeasti mukaan! Työryhmään ovat tervetulleita kaikki halukkaat aikuisjäsenet riippumatta siitä, oletko juuri harrastuksen aloittanut vai jo vuosia sambannut konkari. Tärkeintä on innokkuus ja mielenkiinto karnevaalivalmisteluja kohtaan.

Tarkoituksena on hoitaa asioita yhteistyöllä ja ryhmäläisten vahvuudet huomioon ottaen. Kaikkiin tehtäviin osallistuminen ei siis ole pakollista ja vastuita tullaan jakamaan työryhmän sisällä. Karnevaalityöryhmään ilmoittautuneilta odotetaan kuitenkin sitoutumista karnevaalivalmisteluihin kesään 2023 saakka. 

Lähetä tieto karnevaalityöryhmään ilmoittautumisestasi sähköpostitse osoitteeseen sambatropicalry@gmail.com viimeistään sunnuntaina 25.9. Työryhmään ilmoittautuneisiin tullaan olemaan yhteydessä ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen sähköpostitse.