Viikkotunnit tauolla 13.2. saakka!

Hei sambaväki!

Valitettavasti joudumme lykkäämään yhä kevätkauden alkua Samba Tropicalilla. Hallitus on tehnyt päätöksiä avin ohjeistuksia mukaillen ja tilanteeseen nähden, joten kaikki viikkotunnit pysyvät tauolla ainakin 13.2. saakka.

Kauden alkaessa pyritään kuitenkin aloittamaan kovalla innolla ja järjestämään sambakoulullemme myös vierailevien opettajien kursseja. Tällä hetkellä tulossa Anna Gustafssonin kurssi 27.2. (Mikäli koronatilanne sallii).

Toivotaan, että päästään pian yhdessä sambaamaan!

Terkuin,

Tropicalin hallitus

Tropicalin tunnit tauolla 30.1. saakka!

Tropicalin tuntien lykkäys!

Avin ohjeistuksia mukaillen, Samba Tropicalin viikkotuntien kevään aloitusta lykätään. Kaikki Tropicalin viikottaiset tanssi- ja soittotunnit ovat tauolla tällä hetkellä ainakin 30.1. saakka.

Mikäli tarve vaatii, hallitus ottaa tämän jälkeen tuntien järjestämisen uudelleen harkintaan.

Pysykää terveinä ja toivotaan, että päästää pian yhdessä tanssimaan ja soittamaan!Tropicalin hallitus

Viikkotunnit tauolla 16.1. asti!

VIIKKOTUNNIT TAUOLLA VIELÄ 16.1. ASTI!

Valitettavasti joudumme informoimaan, että koronasuositusten ohjaamana viikottaiset tanssi- ja soittotuntimme ovat tauolla ainakin vielä tämän viikon 16.1. asti.

Tämän jälkeen Samba Tropicalin hallitus ottaa tuntien jatkon uudestaan harkintaan ja tiedottaa lisää jatkosta.

Tropicalin Hallitus

Päivitetyt koronaohjeistukset Tropicalilla

Tropicalin ohjeistus koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseen liittyen:

▪︎Tulethan Tropicalille vain terveenä! Pienikin flunssaoire itsellä / perheenjäsenellä on syy jäädä kotiin. Kannetaan yhdessä kortemme kekoon, jotta emme joudu sulkemaan yhdistyksemme toimintaa uudelleen!

▪︎Koululle tultaessa pese tai desinfioi kädet heti ja vältä turhaa koskemista.

▪︎Käsienpesupaikka löytyy vessasta, sekä salin oven vierestä. Käsidesiä löytyy tiskin reunalta, heti tanssisalin puolelle tultaessa. Pyrimme tarvittaessa lisäämään käsidesiä myös muualle.

▪︎Suosithan korttimaksua käteisen sijaan.

▪︎Muistathan välttää turhaa lähikontaktia muihin ja pyri noudattamaan turvavälejä. Mikäli turvavälit eivät toteudu, käytä maskia.

▪︎ Maskia tulee käyttää yhteisissä tiloissa (katsomo, aula, pukuhuonetilat) liikuttaessa sekä mahdollisuuksien mukaan tiloissa harjoitellessa/ liikkuessa.

▪︎Kehotamme tilan käyttäjiä viettämään tilassa vain harjoitusten vaatiman ajan ja välttäämään ylimääräistä oleskelua sambakoulun tiloissa.


▪︎Jos sinulla todetaan koronavirustartunta ja olet ollut Tropicalilla, ole meihin yhteydessä välittömästi ja kerro, milloin olet sambakoululla vieraillut.

Seuraamme hallituksen ohjeistusta jatkuvasti ja tiedotamme lisää, mikäli ohjeistukset muuttuvat!

💚Kiitos, että välität!💚

Kevätkausi alkaa 11.1.2022!

Samba Tropicalin joulutauko pidetään 19.12.2021 – 10.1.2022.

Tervetuloa viikottaisille tanssi- ja soittotunneille taas kevätkaudella. Kevään aikana päästään yhä lähemmäs karnevaalitunnelmaa kesän lähestyessä!

Sekä lasten, että aikuisten tunnit jatkuvat tiistaina 11.1.2022, koronaohjeistusten mukaisesti, aikuisten liikuntaryhmien ollessa tauolla 10.1 asti. Saavuthan sambakoululle jatkossakin ainostaan terveenä ja noudatat saapuessasi hyvää käsihygieniaa.

Kevätkauden lukujärjestys julkaistaan viikolla 1!

Viikkotunnit syyslomatauolla 18.-24.10.

Samba Tropicalin lukujärjestyksen mukaiset tanssi- ja soittotunnit ovat syyslomatauolla 18.-24.10.

Tunnit jatkuvat lukujärjestyksen mukaisesti maanantaina 25.10.

Hyvää syyslomaa kaikille!

Samba no pe -workshop, ohjaajana Anna Gustafsson

SAMBA NO PE -WORKSHOP 24.10. klo 14-15.30
Ohjaajana Anna Gustafsson, Samba el Gambo


Workshopissa harjoittelemme samba no pé -askelta huomioiden erilaiset variaatiot rytmityksen, jalka- ja lantiotekniikan sekä käsiliikkeiden osalta. Lisäksi teemme askelta liikkuen ja yhdistelemme siihen lyhyitä sarjoja. Tanssimme samba no pé:ta hitaampaan ja nopeampaan tempoon.

Kurssin päätteeksi on mahdollista saada henkilökohtaista ohjausta oman samba no pé -tyylin kehittämiseen.Workshopia suositellaan keski- ja jatkotason tanssijoille. Voit tanssia joko tossuilla tai sambakengillä.

15€/osallistuja
Samba Tropicalin sambakoululla (Tuottajantie 37, Seinäjoki)

Tervetuloa mukaan! 

Bateria alkeiskurssi 3.10.

BATERIA ALKEISKURSSI 3.10.21!🌿

Oletko kiinnostunut soittamisesta?

Nyt sulla on mahdollisuus hypätä mukaan Samba Tropicalin soittoryhmän alkeiskurssille!

Kurssilla pääset helposti mukaan samban soittamisen alkeisiin! Soittamista pystyt jatkaa myös viikottaisilla tunneillamme!

Kurssi pidetään Samba Tropicalin sambakoululla (Tuottajantie 37, Seinäjoki)
Hinta 10€

Tervetuloa mukaan!

Samba-Reggae -workshop Samin kanssa 26.9!

Samba-Reggae workshop Samin kanssa 26.9. klo 13 – 15.30 Samba Tropicalin sambakoululla! (Tuottajantie 37)

Photo: Karol Schittini

Samigon Samba-Reggae on kaikille avoin yhteissoittotuokio, jossa pääsemme sekä tutustumaan afro-brasilialaiseen rytmiikkaan, että myös saamme ideoita ja työkaluja siihen, miten samba-reggae -rytmejä voi soittaa ryhmässä yksinkertaisin elementein. 


Sami kertoo tarinaansa Rio de Janeiron karnevaalikulkueissa ja Salvadorissa Olodumin mestariopettajan opetuksessa ja yhdessä saamme kokea rytmin ja musiikin voiman. Työpaja sopii niin aloittelijoille kuin edistyneille, lähtötasovaatimuksia ei ole ja jokaiselle löytyy inspiroivia vinkkejä musiikillisen luovuuden kehittämiselle.


Sami Kontola on Suomen johtavia afro-brasilialaisen rytmiikan muusikkoja ja pedagogeja. Hän on soittanut rumpuja 40 vuoden ajan ja opettanut 30 vuoden ajan. Viimeiset 15 vuotta hän on viettänyt tiiviisti Brasiliassa musiikkityylejä tutkien ja esittäen. Opettaminen ja musiikin kokemisen jakaminen on Samille suuri ilo ja kunnia-asia. 


Hinta 15€/hlö. Ilmoittauduthan Pirjolle sähköpostilla, kulmakorpipirjo@gmail.com


Lämpimästi Tervetuloa Kaikki! 

Syyskausi alkaa 16.8. ilmaisella kokeiluviikolla!

Syyskausi pyörähtää käyntiin maanantaina 16.8.! Hyppää mukaan samban pyörteisiin ja kokeile tanssi- ja soittotuntejamme ilmaiseksi ensimmäisen viikon ajan (16.-22.8)! Tunnit ovat ilmaisia jokaiselle uudelle kokeilijalle, sekä jo ennemmin sambanneille!

Syyskauden lukujärjestys nähtävissä alla!

Tervetuloa tunneille ja nähdään sambakoululla!